torstai 30. syyskuuta 2010

Muokkailua

Ärsytyksissäni ärsyynnyin myös vanhaan blogipohjaani, joten päädyin vähän vaihtelemaan sitä. Ja itseasiassa jopa piristyin, koska huomasin, että tuota taustaa pysyti muokkailemaan niin monella tapaa, joita en ennen huomannut. Paljon tyytyväisempi nyt! Eipä mulla muuta.

Toivottavasti huomenna on parempi päivä. Ainakin luulis olevan, se on merkkipäivä <3


Ai huono päivä?

Huuh, mikä päivä! Aamulla nukuin herätyskelloni ohi.. mikä ei sinänsä haitannut, en myöhästynyt mistään. Ja itseasiassa jäin sen jälkeen vielä makoilemaan, koska väsytti aika lailla. Ja sen takia päädyin sitten olla treenaamatta, vaikka voinhan ottaa aina välillä yhden välipäivän. Ehkä ihan hyväkin, kun miettii miten loppupäivä meni.

Töihin menin ajoissa ja sinänsä ihan pirteänä. Mutta jossain vaiheessa aloin katsella työvuorolistaa ja aloin ihmettelemään, että miksi mulla on yhtäkkiä muka vähemmän vuoroja, kuin mitä olin aikaisemmin merkinnyt. Minulla on tasaisin väliajoin vain vähentyneet vuorot listalta. Ja yhtäkkiä tajusin, että minun vuoroja on vain poistettu ja joillekin toisille työntekijöille annettu ne minun vuoroni. Voi miten raivostuinkaan tästä. Eihän niin saisi käydä! Ja en pääse puhumaan asiasta pariin viikkoon. Olen niin täysin raivona. Ihan kuin minulla ei olisi jo ihan liian vähän vuoroja muutenkin, ja niitä vielä vähennetään. Yhellä vuorolla viikossa varmasti elää!
Ja kotimatkalla huomasin, että ipodini kuulokkeet on rikki. Oikeanpuolimmainen kuuloke ei toimi. Ja vaikka ovatkin skullcandyn kuulokkeet niin en usko että takuu korvaa sitä, että johto on vääntynyt ja se on oikeasti sisältä rikki. Oli sitten todella hauskaa pidellä siitä johdosta kiinni ja yrittää pitää sitä aloillaan liikuttamatta. Oli aika mielenkiintoista kuunnella biisiä niin, että se kuuluu vasemmasta korvasta normaalisti ja oikealla kuuluu välillä rätinää, välillä musiikkia ja välillä se vain katkesi. Hyvin hauskaa!!
Ja kun pääsin kotiin ja halusin syödä ranskalaisia, niin olin unohtanut ostaa ketsuppia.. Urh!
Piristyksen kohteeni ovat tänään olleet ainoastaan kisuni. Ihanasti tulivat minua vastaan kun tulin kotiin ja ovat vain leikkineet ja piristäneet minua täällä <3

Jaa sitten mun piti laittaa tänne kuva mun tän päivän asusta, mutta ensinnäkään kuvat ei onnistunu kunnolla. Ja kun yritin muokata niitä fiksun näköisiksi, niin tietenkin se meni jotenkin pieleen ja mulla vaan meni lopullisesti hermot. Eli kuvia joku toinen kerta. Nyt voisin yrittää piristää itteäni teellä, suklaalla ja tällä hetkellä katsomalla Graakin kolmatta kautta.

Jean - Pierre Braganza A/W 2010

Braganzan mallisto oli hyvin erikoinen hauskoine leikkauksineen ja innovatiivisine muotoiluineen. Tässä suosikkini mallistosta.

Kuvat London Fashioin Week.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Työttömiä päiviä

Eilen mun piti mennä töihin, mutta sitten peruuntuki vuoro ihan viimehetkellä, mikä tietenkin ärsytti, ku olin siihen niin valmistautunu ja melkein matkalla jo. Noh, ainakin olin herännyt kunnolla ja käynyt lenkillä ja jopa ehtiny jumpatakkin välissä. Ja vielä käydä asioilla keskustassa. Noh, siitä sitten palasin takaisin kotiin ja yritin keksiä itelleni jotain tekemistä. Joten ilta meni lähinnä koneella istuen.

Tänään taas tiesin, ettei minulla ole töitä niin sain nukkua vähän pitempään... varsinkin kun en eilen osannut mennä nukkumaan tarpeeksi ajoissa. Tosin heräsin pahaan uneen, joten olin aika maassa heti aamusta. Vietinkin koko aamun taas koneella, kunnes kaverini tuli käymään. Kävin viemässä nuppua ulkoilulla ja näin huippumallihaussa Riinan. Jaa sitten päädyin taas käymään lenkillä, tosin se meni ihan pieleen ku alko sattumaan polviin. Ei niin yhtään kiinnostais just nyt alkaa ostelemaan uusia juoksukenkiä, mutta juosta kuitenkin haluisin. Mutta se ei oikein toimi, jos se juokseminen sattuu.

Ja illan taas vietin kotona. Joten ei niin mitään mielenkiintoista. Mutta sentään loppuviikon vietän töissä. Ja maanantaiksi varasin ajan eläinlääkäriin ja se jännittää kisujen puolesta ihan kauheesti! :/

Eilen, kun aloin paistaa kanaa niin vahingossa kaatoin öljyt tuollaiseksi sydämeksi. Hassua. Mutta oli pakko ottaa kuva!


Ja sitten näin kissani tällaisessa asennossa. Nuppu oikeasti makaa poikittain Ninjan päällä. Ja ninja nyt on reilusti pienempi kuin nuppu, niin vähän kauhistuin. Vaikka ninni ei nyt niin kärsivältä näyttänytkään (paitsi tässä kuvassa, mutta oikeasti siis ei), mutta kuvien jälkeen piti ottaa nuppu pois sen päältä, ettei tämä rutistuisi nupun alle.


Body Amr A/W 2010

Amr Alin suunnittelema mallisto oli minulle vähän ristiriitainen. Osasta puvuista tykkäsin, mutta osa tuntui jotenkin antavan naisesta vähän väärän kuvan, siis mitä omaan silmääni näen. Mutta tässä kuitenkin niitä joista itse tykkäsin. Varsinkin tuo kolmas mekko, jossa on pitsiyläosa oli jotenkin todella upea!

Kuvat London Fashion Week.

Rakkauskengät



Ekan kerran kun kattelin Katerina Grahamin kuvia osuin näihin upeisiin kenkiin, jotka hänellä oli päällään. Näistä kengistä oli jopa otettu tarkempi kuva, varmaankin juuri niiden mahtavuuden takia. Siis niiiiin upeat! Rakastuin heti. Tosin ei tietenkään mitään tietoa minkä merkkiset kengät ovat. Luultavasti kuitenkin täysin minun hankintakykeneväisyyteni ulkopuolella, mutta silti olisi kiva tietää. Koska siitä asti, kun olen nämä nähnyt, niin olen näistä myös haaveillut! Rakkautta!!!

tiistai 28. syyskuuta 2010

Craig Lawrence A/W 2010

Craig Lawrencen mallisto oli jotain todella erikoista ja näyttävää! Craigin juttu onkin erilaiset neuleet. Hän yrittää luoda neuleilla erilaisia vaikutteita käyttämällä erimateriaaleja. Ja näyttää kyllä mahtavalta!! En tiedä minkälaisessa tilanteissa näitä voisi käyttää, mutta taiteellisesta kulmasta nämä ovat oikeasti kuin taideteoksia!!


Kuvat London Fashion Week.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Kuvamuokkailuja

Tänään en taas vaihteeksi jaksanut nousta sängystä ylös. Oikesti painelin torkkua tunnin ajan ja laittelin sitä herätyskelloa kuntoon aina uudestaan ja uudestaan. Ei sieltä untuvapeiton alta vain ole kiva tulla pois, kun ei ole mitään erityistä tapahtumassa päivällä. Töitähän minulla oli ja piti kaikkea muutakin tehä, muttei vain millään jaksanut sitä päivää alottaa.

Lopulta kuitenkin pääsin ylös ja aloitin sitten aamupalalla. Tällä kertaa omenaviljajogurttia ja vihreä omena. Ja aloitin tunnin jumpan. Kuitenki sen takia, kun en herännyt tarpeeksi aikaisin .. jaa keksin alkaa laittautua yleistä enemmän, meni kaikki suunnitelmat uusiksi, kun en ehtinytkään lähtemään verkkokauppaan hakemaan huollossa ollutta puhelinta, vaan pitikin lähteä hetken päästä jo töihin. Mutta ehdin käydä läpi vaatekaappini (näköjään minulla onkin liian vähän vaatteita, kun pystyin käymään sen läpi vartissa) ja heitin pois kaikki mitkä menee kirpparikasaan. Kyllä sieltä aika paljon löytyikin, ja nyt olis hirveesti tilaa uusille vaatteille, joita nyt odottelen satelevan kaikkialta! :D

Töihin päädyin tänään pistämään mekon, jonka ostin kesällä kesämekoksi ja innostuin tänään laittamaan sen päälle. Mekon isoin ongelma on se, että sen helma on niin liehuva, että se helposti tykkää paljastaa altaan kaiken. Joten on siis ihan paras idea pistää se päälle tuulisena päivänä ja pidellä helmasta kiinni koko ajan, kun käveleekin vielä paljon. Kuitenkin tykkäsin asukokonaisuudestani paljon. En joka päivä innostu niin paljon. Ja vielä kun onnistuin löytämään huivikätkönikin samalla, kun kävin vaatteeni läpi. Olin näköjään piilottanut huivit yhteen kaappiin ja unohtanut täysin. No nyt löysin ja tuo ihana vaaleanpunainen kaulurini pääsi heti käyttöön. Ja juuri oikeana päivänä löysinkin sen. Se lämmitti kivasti tuolla kauheasti kylmenevässä ilmassa.

Olisin vielä tietenkin halunnut asukokonaisuuteeni sopivat kengät, mutta minulla ei vielä ole niitä syksyn ihania kenkiä, jotka haluun. Ja sen lisäksi koska päätin kävellä taas töistä kotiin (siinä ihanassa kunnon liehumekossa) niin tarvitsin kengät, joissa jaksan kävellä ja jotka eivät mene siitä pilalle.
Pistin päälleni myös tämän aikoja sitten tilaamani kellon. Tai oikeastaan tilasimme kultani kanssa yhdessä useammankin, mutta tätä en vielä ollut ehtinyt käyttää, kun se on vähän iso. Ajattelin, että sitä olisi voinut pienentää, mutta kun en ole vieläkään saanut aikaiseksi vietyä sitä kellosepälle niin se on vain pölyttynyt jossain sivussa. Tänään kuitenkin päätin pistää tämän Breon kellon käteeni. Rakastuin siihen jo silloin kun sen tilasin ja se on edelleen yhtä ihana liilan värinsä kanssa. Ainoa ongelma edelleen on se, että se on vähän iso, mutta enköhän vielä joskus saa sen pienennettyä.



Mun puolentoista tunnin kävelylenkki kotiin meni oikein pirtsakasti, vaikkakin kädet hieman jääty ja oikeasti jouduin pitelemään helmasta kiinni, ettei se lennähdä korviin. Kaikkein paras idea tuollaisen mekon kanssa, on laittaa kirkkaat alusvaatteet, jotka varmasti näkyvät mustien legginsien alta. Mutta onneksi onnistuin olemaan vilauttelematta tuolla helsingin kaduilla.
Illaksi hankin itselleni vähän lisää jäätelöä ja sen lisäksi olen napostellut siemeniä. Juuri sitten sillon on tällaista, kun tekisikin mieli jotain suolaista, kuten sipsejä tai juustoja. Minkäs sille mahtaa. Oikeasti ei pitäisi syödä sitä jätskiäkään, mutta kun en osaa olla ilman jos sitä kotoa löytyy. Ja aloin leikkiä kuvankäsittelyohjelmallani, joten tästä lähtien saatte sitten nauttia minun kokeiluistani, kun en tätä nimenomaista ohjelmaa ole vielä käyttänyt. Mm. tämän postauksen kuvat on kaikki muokkausleikkejä. Ja sen lisäksi innostuin kuvailemaan töissä, joten siellä nämä kuvauspaikat ei ole mitään mahtavia ja kuvista tuli mitä tuli, mutta epäonnistuneempia on kivempi muokkailla ja katsoa miten se onnistuisi korjata. Mutta nyt jatkan muida iltajuttujani. Heipsulidei!


Maria Grachvogel A/W 2010

Maria Grachvogelin mallistosta pidin paljon. Nimenomaan vaatteiden leikkauksista ja väreistä. Aivan mahtavia mekkoja ja hyvin yksinkertaisia yhdistelmiä, jotka kuitenkin näyttävät ihanan tyylikkäiltä.

Kuvat London Fashion Week.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kiireinen viikko

En olekaan muutamaan päivään mitään itestäni kirjotellu. Joko ei ole ollut aikaa tai sitten en ole päässyt lisäilemään kuviani.. ja niillä ajattelin kertoa mitä mulle kuuluu. Nyt kun on hetkeen oikeesti koko päivä vapaata. Viime aikoina en kyl oo erityisemmin arvostanu näitä koko päivän vapaita päiviä, mutta aina välillä se on ihan kiva.

Tiistaina kävin hakemassa faijalta loput tavarani, jotka sinne joskus varastoin. Ne kun piti myöskin käydä läpi ja siellä oli suuri varasto kenkiäni. Ja sitten olikin kämppä taas täynnä laatikoita, eikä se kunnolla tyhjene ennen kuin ne viedään kirpparille. Laatikot onnistuin jo käymään läpi, mutta nyt pitäisi vielä käydä kaikki täällä kämpässä läpi. Ihan tarpeeksi tehtävää! Mutta ihan iloinenkin siitä.

Olin sitten töissä keskiviikko illan, joka oli ihan piristävää hetkeen, ku oli ollu muutama päivä vapaata. Yleensä en jaksa ottaa töihin mitään eväitä mukaan, kun ei ole kunnon ruokataukoa, mutta nyt päädyin ottamaan jotain pientä. Mielenkiintoiset eväät kieltämättä!

Torstai aamuna lähin sitten taas heti töihin. Tosin tuli pakattua kunnolla tavaraa mukaan, koska tiesin, että tulen kotiin vasta seuraavana iltapäivänä. Työpäiväni jälkeen lähdin hakemaan poikia ja hoidinkin heitä sitten sen illan ja jäin yöksi kun vanhemmat olivat työmatkoilla. Aamulla pitiki sitten herätä tosi aikasin ja pistää pojat kouluihinsa ja ite lähteä taas töihin. Ja siitä tulikin mieleeni etten todellakaan halua lapsia vielä pitkään aikaan, koska herranjestas tuohan olisi sitä arkea. Ensin töissä ja sitten lasten seurassa ja aamusta taas töihin. Asia on tietenkin vähän erilainen sillonku ne lapset on omia. Ei varmaan tuntuisi samalla tavalla työltä. (yhtenä päivänä lähdettyäni heiltä näin tällaisen pilvenkaistaleen, josta oli pakko ottaa kuva, aika mahtava!)

Perjantaina lähdin sitten töistä hyvin väsyneenä. Onneksi pystyn juomaan sentään jonkunlaista kahvia, kun alotin torstain ja perjantain työt chocochinolla (en kuitenkaan normikahvia). Herätti sen verran, että silmät pysyivät auki. Ja töiden jälkeen näinkin sitten Tuijan, joka tuli mun luo käymään. Päädyttiin viinittelemään ja syömään ranskiksia. Tosiaan aivot oli niin jumissa ettei jaksanut edes miettiä mitä voisi syödä. Oli kyllä piristävää saada paraskaveri juorutuokiolle edes hetkeksi :)


Ja lauantai aamu alkoi sitten taas töillä, jolloin olin jo niin jumissa väsymyksestä että en vain ymmärtänyt niin mitään ja meinasin koko ajan nukahtaa. Ja mun silmänaluset oli niin mustat ja jättikokoset, että meinasin pelästyä itteäni peilistä. Ja siis olen näin väsynyt sen takia, etten ole tottunut heräämään aamuvuoroihin ja tehä noin montaa päivää putkeen (joskus olen tehnyt, nytten vain ole tottunut), vaan yleensä teen iltavuoroja. No lopulta pääsin töistä ja lähdin sitten juhlimaan pikkuveljeni kriparijuhlia. Kummitätimmekin oli tullut juhlimaan, mikä oli ihanaa koska häntä ei oikeasti näe melkein ikinä. Hän ei asu suomessa ja käykin täällä aika harvoin. Mutta hän on ihan mahtava ja oli ihanaa taas nähdä hänet!! Ja ilta oli mun väsymyksestäkin huolimatta ihan mahtava. Me syötiin, juhlittiin, juotiin, juoruttiin, tanssittiin tangoa, syötiin juustoa ja (pikkuveli teki maailman parhaimmat jätskiannokset meille), mun pikkuveli oli myöskin paras ja anto mulle hieronnan (sen juhlat.. hyvä minä) ja se on aika hyvä hieromaan!, kaadeltiin viiniä vaatteille, leikittiin koiran kanssa ja ihan kaikkea. Mahtava ilta! Ja löysin sieltä jostain varastoista tällasen kuva musta, jossa olen nuppusen ja helmin kanssa. Helmi on siis vanha kissani, joka katosi :( ja tuossa kuvassa niinkuin näkyy olen blondi ja olen joku 16 :D

Mutta näiden kaikkien jälkeen oli kyllä kiva, että oli yks oikeesti vapaa päivä jollon saa vaan levätä ja varata akkuja taas ens viikkoa varten. Onneks on töitä ihan hyvin ja kaikkea muutakin tekemistä riittävästi, kunhan jaksaisin niihin keskittyä.
Löysin muuten yhtenä päivänä tällasta purkkaa kaupasta. Jenkki purkkaa makuna pink grapefrui. Ja ihanan mehukasta purkkaa olikin, Nam!!!!


Ja nyt sitten takerrun tuohon uuteen kuvankäsittely ohjelmaan jonka latasin, onneksi kulta siitä minua neuvoi. Joten nyt sitten sitä ja rentoutumista ja paljon jäätelöä, suklaata ja kaikkea muuta hyvää!!

Keri Hilson ft. Kanye West - Knock you down

Caroline Charles A/W 2010

Caroline Charlesin mallisto oli näyttävä ja erikoinen, mutta minuun ei oikeastaan iskenyt. Nämä muutama asu kyllä olivat kivoja.

Kuvat London Fashion Week.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Paul Costelloe A/W 2010

Tähän mennessä en mennyt järjestyksessä näiden kanssa, mutta nyt ajattelin ottaa ne siinä järjestyksessä mitä ne näytettiin LFW:ssä silloin. Eli Paul Costelloe oli ensimmäinen mallisto ja tämä on ihan mahtava! Todella upeat leikkaukset, ideat ja kuosit. Ja aivan ihanat värit! Sen lisäksi tämä oli yksi ainoita mallistoja, jossa tykkäsin takeista. Niissä oli sitä jotain. Ja tässä mallistossa tykkäsin myös miesten vaatteista.

Kuvat London Fashion Week.