perjantai 28. toukokuuta 2010

Blowfish shoes


Uuden minäni löytämisessä pitää etsiskellä pienenmpiäkin asioita. Aikaisemmin tänä vuonna, olisiko ollut helmikuussa, kävin siskoni kanssa Lontoossa. Muuten aivan ihana kaupunki, mutta siitä joku toinen kerta. Lontoossa törmäsin aivan ihaniin kenkiin, joita harkitsin hyyyyvin pitkään, että ostanko vai enkö, ja lopulta päädyin olla ostamatta. Ja totta, se on siitä asti vaivannut minua.


Kengät olivat merkkiä blowfish. Noin hauska merkki jää kyllä mieleen. Ja käytyäni nettisivuilla huomasin, että blowfishin kenkiä olen ennenkin ihaillut, mutta vain muiden ihmisten jaloissa, tietämättä mistä niitä löytää. Nyt tiedän. Ja tiedän myöskin, että niitä ei saa mistään tilattua suomeen. Joten tässä sitten vain odottelen, että itse pääsen käymään kaupungissa, jossa myydään edes jossain liikkeessä kyseistä merkkiä. Harkitsin myöskin rupeavani blowfishin maahantuojaksi, että saisin niitä. Mutta sitä suunnitelmaa ehkä voidaankin sitten odottaa vähän pitempään.

Merkillä on oma nettisivu www.blowfishshoes.com, jossa suosittelenkin vierailemaan. Samaisella sivulla löytyy myöskin blowfishin blogi, jossa on neljä tyttöä blogaamassa vähän ympäri usa:ta ja tietenkin koukkuunnuin siihenkin.
Kengät on selvästi tehty mukaviksi, mutta ne myöskin näyttävät tosi kivoilta ja niissä käytetään ihanasti värejä!
Eli tarkistelemaan mistä kaupungeista löytyy kyseistä merkkiä ja suunnittelemaan matkaa sinne!

Ja tänään piristäjänä toimi Chemical Brothersin The Salmon Dance :)