maanantai 28. helmikuuta 2011

Oscareita


Viime öiset oscarit menivät sitten ohi suun minulta :( Olisin tosissani halunnut katsoa, mutta hieman tietysti vaikeutti, kun ei tällä hetkellä kunnon telkkaria ole ja se että unohdin ne ihan totaalisesti ja muistin vasta tänä aamuna, jolloin piti heti käydä tarkistamassa, että ketkä niitä oscareita sieltä poimi.
Ei erityisemmin yllättänyt, että oma suosikkini jo pidemmälta ajalta Natalie Portman sai oscarin. Ansainnut sen omasta mielestäni. Olisi ansainnut jo monesta aikaisemmastakin roolistaan. Colin Firth ja Christian Bale oli myös kiva nähdä palkittuina. Helena Bonham Carterin vielä näkisin mielelläni oscarin kanssa.

Mutta sitten toiseen syyhyn miksi halusin katsoa kyseisen tapahtuman, on kun rakastan katsella sitä pukuloistoa siitä alusta. Joten nyt jouduin tyytymään kuviin jotka löysin oscarin omilta nettisivuilta ja sen jälkeen selattua googlea. Omia suosikkejani löysinkin aika paljon!

Amy Adamsin L'Wren Scottin mekko on todella kaunis, mutta tuo kokonaisuus olisi ollut vieläkin mahtavampi, jos hiukset olisivat olleet ylhäällä. Väri on tosi kaunis ja leikkaus juuri sopiva hänelle.

En tiedä kuka on Florence Welch, mutta hänen Valentinon mekko oli myöskin todella hurmaava. Ihana väri ja näyttää koko puku niin keijukaisen keveältä! Sopi myös noihin punaisiin hiuksiin, mutta nekin olisivat sopineet mekkoon paremmin, jos olisivat olleet kiinni.



Natalie Portmanin Rodarten mekko on todella viehättävä ja sopii hänelle mahtavasti raskausajan mekoksi.

Ja oma ylivoimainen suosikkini oli Mila Kunisin Elie Saabin mekko. Aivan ihana väreineen ja leikkauksineen, ja on kuin Milalle suoraan tehty. Rakastuin täysin!

perjantai 25. helmikuuta 2011

Emma Watson and People Three



Ei ole varmaan käynyt epäselväksi, että ihailen Emma Watsonia. No nyt tältä tytöltä on tullut taas uusi mallisto People Three:lle. Hän jo ehti tehdä syksy malliston samalle yritykselle ja nyt tuli kevään mallisto, joka oli monipuolisempi ja ainakin minä tykkäsin enemmän!


Hyvin istuvia mekkoja, jänniä printtejä ja omia lemppareita kuvatessa Emma toimi myös mallina. Luettuani hieman enemmän People Threen yrityksestä ja tavoista aloin tykätä siitä vielä paljon enemmän!
Mallisto löytyy myynnissä tästä (tosin en ole varma lähettävätkö he vaatteita muualle kuin britteihin).


People Treen sivuilla on myös kerrotaan siitä kuinka Emma kävi Bangladeshissa tutustumassa vaatteiden tekoon ja muuhun toimintaan mitä People Tree siellä tekee.

JA tässä olis vielä Emman omilta sivuilta esittelyä ja video hänen mallistostaan.

tiistai 22. helmikuuta 2011

My muuusic

Oon jo pitkään halunnu tehä soittolistan biiseistä jotka on tuntunu hyviltä ja yhdistää ne listaksi jota jaksaisin kuunnella kerta toisensa jälkeen. Vihdoin nyt yhtenä päivänä, kun taisi olla vähän tylsää, päädyin listan tekemään. Selailin ipodiltani biisejä, selailin niitä spotifysta ja muistelin biisejä jotka tiesin jo ennestään listaan haluavani. Jo pitkäänhän minulla onkin ollut tehtävä saada ipodini soittolista juuri mieltäni miellyttäväksi (siis kun jotenkin ihmeellisesti se ei ennen ole ollut, ihan kuin en olisi itse tiennyt millaisesta musiikista tykkään) ja nyt, vaikka nämä kaikki biisit eivät löydykkään ipodistani, niin pystyn kuuntelemaan sitä tunninkin, ilman että haluan vaihtaa biisiä välissä (kyllä se on minulle erikoista).
Mutta nyt siis tämä minun listani, jonka olen kerännyt ja järjestänyt vähän niinkuin kertomaan pienen tarinan. Se ei varmaan muille tunnu tarinalta, mutta ehkä tärkeintä on, että itse tiedän sen.

MSTRKRFT, John Legend - Heartbreaker
Sun Kil Moon - Carry Me Ohio
Eminem, Rihanna - Love The Way You Lie
Jenni Vartiainen - Malja
Fort Minot ft. John Legend - High Road
Asher Roth, Keri Hilson - She Don't Wanna Man
Lily Allen - Littlest Things
Katy Perry - Mannequin
MGMT - Kids
Nikka costa - Everybody Got Their Something
Black Kids - Partie Traumatic
Kid Cudi, St. Vincent, Cage - MANIAC
Black Eyed Peas - Mare
Black Eyed Peas - Simple Little Melody
John Legend - Heaven
M.I.A - Bingo
Play Group - Front 2 Back
One Night Only - Say You Don't Want Me
Jessica Lea Mayfield - Kiss Me Again
Maria Mena - All This Time
Katy Perry - Teenage Dream
Jamiroquai - Feels Just Like It Should
Maria Mena - You're The Only One
Damian Marley - And Be Loved
David Guetta, Kid Cudi - Memories
B.O.B ft. Eminem, Hailey Williams - Airplanes
Fort Minor ft. Holly Brook & Jonah Matranga - Where'd You Go
Black Eyed Peas - Meet Me Halfway
Alicia Keys - Distance And Time
Lady Gaga - Money Honey
Gwen Stefani, Akon - The Sweet Escape
Chisu - Yhdessä
Atmosphere - To All My Friends
Illi - Hukkaa Päivä
Albert Hammond Jr, - Hard To Live In The City
Paolo Nutini - New Shoes
White hinterland - Icarus
Cupid ft. B.O.B - 369

Pieni lista. Tuossa alla on vielä linkki josta sen pitäisi päästä kuuntelemaan suoraan spotifysta. Mutta mä meen nyt syömään tätä mun huisin herkullista illallistani, leipää juustolla ja kasvispippurileikkeleillä ja salaatilla. Phuuh. Mun ruokavalio ei nyt oo hetkeen ollu kovin monipuolinen ja alkaa jo hetkittäin tökkimään mut kai sitä silti syödä pitää.

Spotifyn uusi soittolista.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Cresswell Lane


Tuli tässä yhtenä päivänä käytyä Glasgowssa ihan mahtavalla kadulla. Olin sinä päivänä hieman huonotuulinen ja poikaystävä onnistui ilahduttamaan minua sillä, että vei minut pieneen liikkeeseen, josta arveli minun pitävän. Ja tottahan se oli!
Itseasiassa tykkäsin koko kadusta jolla se liike sijaitsi (cresswell lane), ja sellaisia ei briteistä kai erityisen usein löydy. Se on sellainen pieni sivukuja, jolle ei yleensä uskaltautuisi menemään. Mutta tämä pieni sivukuja oli kuin suoraan espanjan tai italian pikkukylästä. Valkoisiksi maalatut talojen seinät ja hyvin lämmin tunnelma. Näitä pikkukatuja oli jopa kaksi Glasgow west:ssä, yliopiston läheisyydessä. Byres roadilta poikkikadulle ja siitä sitten pikkukadulle.
Tämä liike sijaitsi pienen kadun ihan loppupäässä ja se oli kuin minikokoinen vintageostoskeskus (tosiaan minikokoinen, neljä myymälää ja joku kakkupaikka). Minä en vaatteissa niin innostu vintagesta ja siellä sellaisia liikkeitä oli kai kaksi tai kolme, yhd
essä taisi olla myös koruja. Mutta tämä liike mihin itse ihastuin, oli täynnä erilaisia piirustusvälineitä, erilaisia lasten jotain tarvikkeita (piirtämisestä leluihin), erikoistavaroita (mm. löydettiin teesiivilä, joka oli sukelluskoneen näköinen ja erilaisia säilytysrasioita) ja sen lisäksi vielä erilaisia vintage-esineitä. Ja noihin jälkimmäisiinhän ihastuin ihan täysin. Vanhanaikaisia kuvia, vinyylisoittimia, kompasseja yms. Oli aika mahtavia. Tyhjin käsin sieltä lähdettiin nyt, mutta varmasti tulee vielä käytyä hakemassa sieltä jotain!
Tämän jälkeen päädyttiin takaisin ulos ja jäin katsomaan kylmiksyksissäni (on se sana!) näiden liikkeiden alakerrassa olevaa kahvilaa. Se alkoi hirveästi houkuttelemaan, joten mentiin sinne lämmittelemään ja tilasin vahingossa ruokaakin täyttämään sinä päivänä vi
elä tyhjänä ollutta masuani. Paikka oli Rudi's ja oli muuten ihan mahtava paikka! Se oli lounge tyyppinen kahvila, joka tarjosi lämpimien juomien ja joidenkin makeiden leivosten lisäksi kasan pientä syötävää. Itse tilasin todella maukkaan caesar wrapin ja oli kyllä hyvää, kaiken lisäksi se oli ihan älyttömän kokoinen, sen lisäksi tuli mini rucolapaprikasalaatti ja tacoja kermaviilikastikkeella. Ja minä siis luulin tilanneeni vain jonkun pienen wrapin, että nälkä lähtee sillä. Muita ruokia siellä oli ainakin tarjolla toasteja, sämpylötä, pizzaa, brushettaa, keittoja, salaatteja yms. Ja kaikenlisäksi moniin muihin brittikahviloihin eroten tässä oli oikeasti kunnon teevalikoima, niin että oli jo vähän hankaluuksia valita mitä haluisi maistaa. Meille jäi kahvilasta todella hyvä kuva myöskin sen viihtyisyyden ja asiakaspalvelun takia, joten eiköhän sielläkin tule vielä uusiksikin käytyä. Ja suosittelen kaikille!

Ja Byres Roadillhan pääsee Glasgown keskustasta helposti metrolla, vaikka me kyllä kävellään melkein aina kaikki matkamme. :D
Ja tosiaan tuo kombo piristi päivääni hyvin paljon ja onnistuin pahasti ihastumaan tuohon pikkukatuun, jolla voisin melkein elää... en ehkä ihan, mutta käydä usein.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Uusi puhelin ja liittymä


Pitkästä aikaa taas tulee jotain kirjoitettua. Mulla lähinnä ollu ongelmana, että netin käyttö on tällä hetkellä rajoittunut vain poikaystävän koneeseen, jossa ei toimi ä- ja ö-kirjaimet, eli jouduin copypastaamaan ne jostain ja sehän on aina yhtä kivaa! :D
Mutta siis kuulumisia. On pitäny viime aikoina niitä useammillekin ihmisille kertoa, mutta mitä kertoa jos ei vielä mitään kerrottavaa oo? Joten kerron viime aikoina siitä mua tällähetkellä innostavimmimmasta jutusta. Eli hankin vihdoin brittiliittymän ja siihen puhelimen. Periaatteessahan ei liittymää pitäisi pystyä ottamaan ennenkuin on asunut briteissä kolme kuukautta, mutta otin pay as you go liittymän, joka on eräänlainen prepaid liittymä. 10 punnalla tekstailen ja soittelen brittien sisällä niin paljon kuin lystään, on mun mielestä aika hyvä diili. Ja siihen lisäksi maksoin kympin puhelimesta. Puhelimien hinn
at on selkeästi alhaisempia kuin suomessa, mutta silti haaveilemani puhelin jäi vielä kauppaan ja tyydyin ottamaan samsu
ng e1080, joka on siis ihan peruspuhelin. Itseasiassa tuntuu kuin tekstailisin jollain alkukantaisella puhelimella, kun siinä on niin pieni näyttö.


Mutta en kauaa! Suunnitelmissa on vielä hankkia haaveilemani Blackberry Curve, joko pinkkinä tai purplena. Jäi hieman pakkomielteeksi tuo puhelin mieleeni siitä ensimmäisestä hetkestä kun siihen kunnolla katseeni kohdistin. Ja tällä hetkellä kyhäilen suunnitelmia miten hankkia sen.
Yksi vaihtoehto oli perustaa sivusto, jossa kerään rahaa ihmisten lahjoituksista sen hankkimiseen. En tiedä onko se briteissä laillista, mutta suomessa ei ollut. Mielestäni idea oli mahtava, tosin en tiedä kuinka moni alkaisi mielellään lahjoittelemaan rahaa tuntemattomalle ihmiselle, jotta tämä saisi pakkomielteisen puhelimensa. JA siitä jäätäisiin koukkuun, että pitää kerätä rahoja uusiin pakkomielteisiin kohteisiin.
Toinen suunnitelmani on mennä liikkeeseen joka päivä aamusta iltaan näpräämään puhelinta, jos liikkeen työntekijöillä menisi hermot ja he lahjoisivat minua moisella puhelimella. Tähän poikaystäväni sitten huomioi, että perääni luultavasti laitettaisiin poliisi tai saisin porttikiellon liikkeeseen. Se ei nyt erityisemmin houkuta.
Kolmas suunnitelmani on toivoa kauheasti, että joku puhelimen ostanut olisi tiputtanut sen laatikoineen maahan heti ostettuaan ja minä olisin eka, joka sen on löytänyt ilman henkilötietoja, joten saisin sen pitää. Koska jos olisi henkilötietoja niin luultavasti omatunto kolkuttaisi liikaa.
Uusia suunnitelmia kyllä kaivattaisiin isoja määriä! Katsokaa vaikka kuinka kiva tuo puhelin on:


Mutta nyt kun olen päässyt hehkuttamasta materialismiani niin voin vähän kertoa, että eilen oli mahtava päivä ystävän päivän merkeissä. Käytiin ulkona poikaystävän kanssa. Käydään aika harvoin nyt juuri, kun hänellä on niin paljon koulua ja keskustaan on hyvin pitkä matka. Ja me majaillaan paikassa, joka on tunnin kävelymatkan päässä keskustasta. Ei houkuta joka päivä tuollaisia matkoja tallustaa. Varsinkin kun eilen niin innoissani laittauduin aamusta ja lähdin kiharat hiukseni viuhuen päätyen siihen, että ulkona alkoi sataa koko ajan vain pahemmin, lopulta niin että sade pääsi takkini ja kenkieni läpi ja kun vihdoin olin poikaystävän koululla olin kuin uitettu koira. Kengät alkoivat kuivua vasta parin tunnin päästä jolloin alkoi uusi sademyräkkä. Ja täällä sitä ei ikinä tiedä milloin se alkaa uusiksi. Illaksi sitten vaihdoin kuivan neuleen ja villasukat päälleni, jotta pysyisin lämpimänä.
Me ei poikaystävän kanssa ostettu mitään lahjoja toisillemme (kun hän on vähän näitä kaupallisia juhlija vastaan), paitsi hän osti hieman thortonsin suklaata ja tarjosi ulkona marshmallow kaakaota ja carrotcakea (joita en kumpaakaan ollut ennen maistanut), vaan päätettiin vaan viettää aikaa toistemme kanssa ja tehdä jotain kivaa. Ja meidän jotain kivaa on näköjään kahvittelu, keskustan kierteleminen, shoppaileminen ja se että poikaystävä vetää mut kaupoista ulos, kun keksin jäädä nauttimaan allsaintsin luomuksista. Loppujen lopuksi päivä siis meni hyvin.
Nyt taidan kuitenkin jatkaa muihin hommiini ja kirjoitella joku toinen päivä taas lisää. Toivottavasti en näin pitkän ajan päästä.