Ruokailua ilman keittiötä

Asuskeltuani paikassa jo melkein pari kuukautta paikassa, josta kunnon keittiötä ei löydy, micro ja vedenkeitin vain, on sitä pitänyt totuttaa ittensä microruokiin (joita yleisesti en siedä). Kaupoissa on pitänyt etsiä erilaisia vaihtoehtoja, joita vielä suostun suuhuni pistämään.  Ja muutenkin on pitänyt olla luovempi ruokailun suhteen. 

Brittien saarella nyt ihmiset tuntuvat olevan sen verran laiskoja, että melkein kaikesta on tehty helpotettu valmisruokaversio. Suurinta osaa pitää valmistaa uunissa, mutta kyllä sieltä löytyy sitä microversiotakin jonkinverran. Tällä hetkellä on löytynyt dolmion valmispastaa ja kastiketta sille. Hyvä puoli tuossa on se, että vihaan lössähtänyttä ja ylikeittettyä pastaa ja tämä on juuri siinä sopivassa valmistustilassa, että sen kykenen syömään. Sen lisäksi sen kastikkeet ovat jopa oikeasti ihan hyviä.

Toiseksi vaihtoehdoksi löysin hetki sitten samantyyppisessä paketissa löytyvän riisisekoitteen. Huonompi puoli on, että sille ei oikeastaan ole löytynyt kunnon kastikkeita, ja aluksi ei erityisemmin tehnyt mieli syödä pelkkää kuivaa riisiä. Kuitenkin maistettuani yhden setin, huomasin, että riisistä onkin tehty marinadeilla ja kasviksien lisäämisellä yllättävänkin hyviä. Ihmeellisintä on, etten syö papuja, mutta tuossa riisissä en niistä välittänyt , vaan ahmin kaiken kerralla alas.

Myöskin kokeiltua on tullut erilaisia täytettyjä leipiä, tortilloja ja salaatteja, mutta oikeastaan aikalailla kaikkeen kyllästyy. Keitoilla ei täyty tarpeeksi ja hedelmien osto täyttymiseen asti käy ehkä hieman hintavaksi. Toisin sanoen kaikkeen ruokaan alkaa kyllästyä, eikä tee mieli lopulta mitään.

Viime aikoina on alkanut tehdä mieli niitä ruokia mitä tein, ennen tänne saapumista ja välillä tulee lähinnä haaveiltua siitä, että saa taas kokkailla itellensä ruokaa. 

Jotta olisi helpompi syödä tuli hieman aikaisemmin hankittua pari lautasta. Ja minullehan ei tietenkään ihan mikä vaan kelvannut, mutta tuli kuitenkin löydettyä ihan sopivat versiot tarkoitukseeni, joista on mukava syödä.

Sellaista nyt. Tuo kaikki hieman turhauttaa, jolloin innostus moniin asioihin hieman jäähtyy, mutta aina sitä on jostain löydettävä uutta innostusta! :)

Uusi huippumalli?

Olen vasta nyt onnistunut tutkimaan springsummer 2011 muotiviikkoja ja asia joka pisti minun silmääni hyvin paljon oli yksi malli. Lindsey Wixson.


Törmäsin ensimmäisen kerran tähän malliin katsoessani models.com:in sivuilta 50 "kuuminta" mallia tällä hetkellä ja hän oli 16:sta. Ensimmäisestä kuvasta hän näytti minusta ihan hauskalta ja hieman Drew Barrymore:laiselta, mutta katsottuani seuraavaa kuvaa päädyin, että hän on mielestäni hieman ärsyttävän näköinen. Noh ajattelin, että enpähän katsele hänen kuviaan.


Tämä siis toimisi hyvin, ellei tätä mallia oltaisi bookattu niille kaikille suosituimmille näytöksille. Muuten katsoessani lähinnä vaatteita, joka kerta kun tämä malli astuu esille, niin en kiinnitä huomiota enää vaatteeseen. Ja vaikka vaate olisikin hieno, niin jotenki sen hienoutta vähentää tämä malli.


Lähinnä tämähän on ihan omassa päässäni, monen muun mielestä malli voi olla mahtava, mutta minulle hän tuottaa lähinnä ällötystä ja ärsytystä. Joten se asia piti sitten jakaa täällä :D


Muutama ihan hyvä kuva siitä voisikin ehkä löytyä, mutta huomasin, että ne on sellaisia, joissa hänen huulensa eivät näytä niin "töröiltä". Ja sitten tajusin, että aika monikin, jolla on muhkeammat "törö" huulet, on niin sanotulla inhokki listallani. Mm. en yhtään tykkää Scarlett Johanssonista, mutta osaksi myös hänen näyttelijäntaidoistaan. Mielestäni hän ei vain osaa näytellä. Enkä ole myöskään Angelina Jolien suurin fani. Eli saattaa myös johtua huulista, jotka minun silmiäni eivät miellytä.


Mitähän mieltä muut ovat tästä mallista?

Lauantai päivä

Huuh, mulla on ollu yllättävän työntäyteinen päivä. Mikä on hassua, koska juuri eilen mietin sitä, että en varmaan jaksa herätä ku ei oo mitään tekemistä. Huutonetissä myymäni näyttö ja cd-soitin tultiin hakemaan tänään. Tosin pelästyin, kun näyttöä tultiin hakemaan, kun ovikello vaan soi. Mulla ei soi ovikello ikinä! Ja siis portti sisäpihalle on aina lukossa, sekä rapun ulko-ovi lukossa, niin harvemmin kukaan niistä läpi pääseekään. Olin vähän äimistynyt. Mutta hyvä että niistä päästiin, on taas vähemmän tavaraa viemässä tilaa täällä kämpässä.

Sitten kävin hakemassa hyvin karmivasta kellaristani yhden laatikon taas tutkittavakseni. Vähän aikaa tutkittuani sitä ja nostettuani sieltä yhden koriste-esineen, löysin alta kuolleen ison hämppiksen. Sitten olikin vähän panikoimista, että onko se kuollut.. tosin se oli siinä niin levällään että ei se oikein muuta voinut olla, ja että miten saan sen sieltä pois (ei, minä en koske hämiksiin paljailla käsilläni, en edes hanskoillani) ja vielä että onko niitä jossain lisää. Lopulta sain nostettua sen saksilla roskiin, se oli kuollut. Ja varmistettuani että laatikossa ei ollut tavaroita joita haluan pitää, heitin sen kokonaan sitten roskiin. Vähemmän tavaraa vietävänä kirppikselle.

(näyttää vähän muumioituneeltakin)

Lopuksi sain myytyä huutonetissä vielä yhden aterinsetin ja se piti pakata, että sen voi lähettää postitse. Minulla kun ei löytynyt sille sopivia laatikoita, niin kasasin sille paketin pahveista ja teippasin ympäriinsä. Vastaanottaja saa sitten innoissaan sitä availla. Ainakin on hyvin pakattu!



Ja vielä pieni lisäpiristys päivälle oli ihana kisuni Nuppu, kun se lepäili kyllästyneen näköisenä, kun mä hommailin hommiani :D

Surunmurtama

Ihan kauhuissani huomasin yhtenä päivänä, että täysin suosikkikengikseni muotoutuineista blowfisheista toisen kengän pohjasta oli tippunut kantalappu. Huomasin sen vasta, kun laitoin kengät uusiksi jalkaan ja toinen tuntui matalammalta kuin toinen. Katsoin sitten pohjiin ja olisin voinut alkaa itkemään. Nyt kengät sitten suutarijonossa. Toivottavasti saan ne nopeasti siellä käytettyä!

Joulukauhistelua

Asia, jonka huomasin vahvasti jo briteissä ja mikä alkaa vähitellen valtaamaan suomeakin juuri nyt on joulu. Yleensä rakastan joulua yli kaiken ja saatan alkaa suunnittelemaan joulun viettoa jo kesän lopussa. Ostelen joululahjoja ympärivuoden, ja yleensä marraskuussa ne on jo melkein kaikki jo ostettu. Mutta tänä vuonna mielestäni joulu on tungettu ihan liian aikaisin mieleeni. En ole valmis ajattelemaan niin pitkälle, kun nykyään mietin isommat asiat kuukauden sisään ja pienemmät asiat viikon sisään. Lähinnä pyrin elämään päivä kerrallaan.

Ja nyt tätä joulua tungetaan joka puolelta. Melkein järkytyin heti ku näin briteissä kaupassa joulukoristeita ja herkkuja. Tuntui, että aika menee liian nopeasti, en edes tiedä miksi. Ei jotenkin tunnu siltä, että olisin valmis miettimään joulujärjestelyjä ja lahjoja nyt. No okei, pitää myöntää ostin jo yhen pienen joululahjan etukäteen. Ihan vaan kun onnistuin löytämään sopivan. Mutta alkaa jo vähän ahdistaa noiden kaikkien muiden lahjojen miettiminen ja ostelu.

Kenenkään muun mielestä joulu tulee liian aikaisin?

Taas suomessa

Hoohhoi, ja ollaan suomessa taas. Jos ei siis käynyt selväksi niin tein pienen retken tuonne brittien puolelle viikonlopun ja alkuviikon aikana. Reissu jäi omasta mielestäni ihan liian lyhyeksi. Taisin ihan oikeasti alkaa kirota suomeen paluta heti keskiviikko aamusta, kun piti hypätä junaan joka veisi lentokentälle. Minun kotimatkanikaan ei ollut mikään parhaimmista.
Vuodatin kyyneileitä sellasta tahtia, että olisin tarvinnut jonkun lipallisen hatun ja aurinkolasit. Sinänsä ihan hyvä, etten ollut nukkunut ihan kunnon yöunia, niin oikeasti sain nukuttua edes pieniä pätkiä sen neljän tunnin junamatkan sisällä. Tai siis siihen asti kunnes mut heitettiin ulos junasta (taino kaikki heitettiin ulos junasta) päätepysäkkiä edeltävällä pysäkillä. Joku ongelma lentokentän juna-asemalla.. tai jossain, ei sitä oikein selitetty vaikka kuinka yritin kysellä siellä asemalla. Kaiken lisäksi, kun olin väsynyt, sekaisin, puhki, vittuuntunut, ahdistunut ja kaikkea muuta mahollista mitä päässä pyörikään, niin piti sitten ymmärtää sitä ihanaa britti ja scottiaksenttia mikä on siis hankalampi juttu, kun nämä murtaa oikein kunnolla. Ja varsinkin vielä kuulutukset, jotka särähtelee ja ovat muutenkin epäselvät. Onneksi junassa oli joku mukava ja hyvin auttavainen nuorimies, joka lopulta minun kyseltyäni auttoi minua. Kysyi inormaatiota ja vei minut odotusaulaan ja kertoi miten saan selville seuraavasta junasta.
Noh, lopulta pääsin junaan, juoskenneltuani sitä asemaa edestakaisin puolentunnin ajan. Häiriköin jokaista mahdollista asemantyöntekijää johon vain törmäsin (jotka eivät myöskään tienneet mitään). Kerran olin käymässä vessassa ja kuulin kuulutuksen, että juna lähtisikin kahden minuutin päästä, joten juoksin täyttä vauhtia siihen. Jaa, sitten kun pääsin laiturille, niin tuli kuulutus että sekin oli peruutettu. Huoh! Lopulta kuitenkin onnistuin juoksemaan yhteen junaan ja pääsin pienellä stressinpoikasella lentokentälle asti. Koska olin aikataulustani myöhässä puolituntia sain juosta ykkös terminaalista kolmoseen sekoillen täysin. Ja sitten lentokentällä oli joku ongelma, eikä se näyttänyt portteja millekään lennolle. Siinä sitten kaikki istuttiin lounce alueella ja kateltiin ruutua, että millonkohan lennoille pääsisi. Onneksi oma lentoni oli sitten ajoissa ja porttikin löytyi ajoissa. Pääsin hyvälle paikalle ja sain taas nukkua melkein koko lentoni ajan, tosin katkeilevasti.

Kotiin tuleminen oli masentavaa, ahdistavaa, turhauttavaa. Olin vihainen kaikelle ja todella vittuuntunut ja silti samaan aikaan surullinen. Oloa ei todellakaan helpottanut nuo matkaongelmat. Kun ei halua lähteä pois, niin tuollaiset jutut päälle ei tunnu yhtään kivemmilta.

Tänään sitten päivä ei ole alkanut sen paremmin kuin mitä eilinen iltakaan oli. Kaikki näyttää harmaalta ja tää ihana sadesää ei auta. Tästä pitäis sitten alkaa taas keksiä itelleni jotain aikataulua niin, että saisin ajatukset pois tästä harmaasta suomesta. Jos ei ole vielä käynyt selväksi, niin en erityisemmin viihdy täällä. Mutta ehkä kohta tulee tännekin taas jotain positiivisempaa. Voisin kertoa itse matkasta joka sitten taas olikin ihanan mahtava!!!

Uudet skullcandyt!

Joku viikko sitten taisin valittaa siitä kuinka vanhemmat skullcandyn kuulokkeeni hajosivat, enkä uskonut että takuu korvaa ne. Harmittelin kauheasti, koska ne kuulokkeet olivat mahtavat ja olin täysin rakastunut niihin värinsä puolesta ja mukavuutensa puolesta! Otin kuitenkin sitten käyttööni ne vanhat ipodin mukana tulleet kuulokkeet. Ja AI! Ne ensinnäkin sattuu korvaan niin älyttömästi! Ja toiseksi, niissä on niin huono ääni, että minua alkoi raivostuttaa kuunnella musiikkia, kun kuulin kaiken taustahälinän läpi! Huoh! Kauhistelin sitä, että miten pystyn juoksemaan lenkkejä, jos en saa musiikkiani mukaan. Se on kuitenkin yksi suurimpia motivoijia siinä lenkin aikana. Jaksan musiikin kanssa juosta paljon pitempään, kuin muuten tylsistyn. Kestin näillä kuulokkeilla tasan vuorokauden.


Seuraavana päivänä menin kokeilemaan kuitin ja vanhojen kuulokkeiden kanssa onneani. Menin liikkeeseen ja sanoin, että oikeasta kuulokkeesta ei kuulu mitään. Myyjä tutki sitä hetken ja sanoi, että siinä oli käytössä tullut vika, joka ei kyllä yleensä mene takuun piikkiin. Ilmeeni oli tämän kuullessani sellainen kauhun, epätoivon ja koiranpennun sekoitus ja varmasti aika mielenkiintoisen näköinen, koska myyjä jatkoi heti perään, että hän kuitenkin vaihtaisi sen minulle, vaikka yleensä sitä ei vaihdettaisikaan. Olin onnesta soikeana!
Myyjä vielä neuvoi minua kuinka kuulokkeet otetaan oikealla tavalla soittimesta irti niin etten riko niitä uusiksi. Ja tästä lähtien kyllä kuuntelen häntä! Samanlaisia kuin minun kuulokkeeni ei enää ollut, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. Nyt on uudet skullcandyt käytössä ja olen taas onnellisempi kuin ikinä! Ehkä pystyn sittenkin lenkkeilemään!

Ai huono päivä?

Huuh, mikä päivä! Aamulla nukuin herätyskelloni ohi.. mikä ei sinänsä haitannut, en myöhästynyt mistään. Ja itseasiassa jäin sen jälkeen vielä makoilemaan, koska väsytti aika lailla. Ja sen takia päädyin sitten olla treenaamatta, vaikka voinhan ottaa aina välillä yhden välipäivän. Ehkä ihan hyväkin, kun miettii miten loppupäivä meni.

Töihin menin ajoissa ja sinänsä ihan pirteänä. Mutta jossain vaiheessa aloin katsella työvuorolistaa ja aloin ihmettelemään, että miksi mulla on yhtäkkiä muka vähemmän vuoroja, kuin mitä olin aikaisemmin merkinnyt. Minulla on tasaisin väliajoin vain vähentyneet vuorot listalta. Ja yhtäkkiä tajusin, että minun vuoroja on vain poistettu ja joillekin toisille työntekijöille annettu ne minun vuoroni. Voi miten raivostuinkaan tästä. Eihän niin saisi käydä! Ja en pääse puhumaan asiasta pariin viikkoon. Olen niin täysin raivona. Ihan kuin minulla ei olisi jo ihan liian vähän vuoroja muutenkin, ja niitä vielä vähennetään. Yhellä vuorolla viikossa varmasti elää!
Ja kotimatkalla huomasin, että ipodini kuulokkeet on rikki. Oikeanpuolimmainen kuuloke ei toimi. Ja vaikka ovatkin skullcandyn kuulokkeet niin en usko että takuu korvaa sitä, että johto on vääntynyt ja se on oikeasti sisältä rikki. Oli sitten todella hauskaa pidellä siitä johdosta kiinni ja yrittää pitää sitä aloillaan liikuttamatta. Oli aika mielenkiintoista kuunnella biisiä niin, että se kuuluu vasemmasta korvasta normaalisti ja oikealla kuuluu välillä rätinää, välillä musiikkia ja välillä se vain katkesi. Hyvin hauskaa!!
Ja kun pääsin kotiin ja halusin syödä ranskalaisia, niin olin unohtanut ostaa ketsuppia.. Urh!
Piristyksen kohteeni ovat tänään olleet ainoastaan kisuni. Ihanasti tulivat minua vastaan kun tulin kotiin ja ovat vain leikkineet ja piristäneet minua täällä <3

Jaa sitten mun piti laittaa tänne kuva mun tän päivän asusta, mutta ensinnäkään kuvat ei onnistunu kunnolla. Ja kun yritin muokata niitä fiksun näköisiksi, niin tietenkin se meni jotenkin pieleen ja mulla vaan meni lopullisesti hermot. Eli kuvia joku toinen kerta. Nyt voisin yrittää piristää itteäni teellä, suklaalla ja tällä hetkellä katsomalla Graakin kolmatta kautta.

Sateessa tarpomista

Tänään piti aloittaa aamu pienellä virastokierroksella. No ainaki sain selvitettyä kaiken ja kuntoon. Ei taas pidä pitkään aikaan käydä. Ja huomasin, että olin saanut vihdoin palkan, niin sitten siitä meni melkein kaikki rahat laskuihin. Jee! Niin rakastan laskuja! Hermostun täysin ja alan stressaamaan sitä että rahat loppuu kesken, vaikkei ne kait lopukkaan.. toivottavasti! Mutta eipä nyt mietitä sitä enempää, en haluu stressata itseäni uudestaan.
Tänään kävin taas hoitamassa poikia. Vähän pirteämpi päivä kuin viimeksi. Piirreltiin vähän, mikä yleensä saa minut keskittymään johonkin sen verran, ettei tarvitse miettiä mitään muuta. Sen lisäksi se on oikeasti kivaa ja piristää lapsia, kun piirrän heille jotain kivaa. Toiselle piirsin tänään spidermanin. hän kun niin fanittaa niitä.

Töiden jälkeen päätin taas kävellä kotiin. Vaikkakin oli pieni tihkusade meneillään. No se tietenkin koveni matkanvarrella ja pari autoakin onnistui roiskimaan vettä mun päälle. Ah, kun niin rakastan näitä sadesäitä! Puoltoista tuntia kävelin sitten ihan märkänä. Ja heti ku pääsin kotiin, niin vaihoin kuivan t-paidan päälle, kullan hupparin ja villasukat jalkaan. Nyt jo! Ja laitoin itelleni kaakaota kermavaahdolla :P
Ja oli hassua, kun kävelymatkallani huomasin risteyksessä, jossa ei ole valoja ja joka on aika hiljainen, niin oli poliisi viittomassa autoille. Ajattelin, että se varmaan johtuu näin kovasta sateesta. Kunnes huomasin älyttömän pitkän poliisisaattueen. Kukahan siellä tälläkin kertaa matkusti. Sinänsä tuli kuusisaaresta päin, että saattoi olla joku joka oli käynyt jossain niistä kaikista suurlähetystöistä. Niitä on siellä muutama. Niin se oli sitten mun kävelylenkin kohokohta! :D


Ja nyt kun olen onnistunut katsomaan kaikki Gossip Girlit niin eikä ole mitään muuta sarjaa näin tähän hätään, niin alan katsoa läpi näitä kaikkia disneyn elokuvia mitkä löytyy multa. Ensimmäisenä on vuorossa Mary Poppins. Mielenkiintosta kattoo elokuvaa, joka on öö.. 60 luvulta. Oliks sillon jo värielokuvia? Näköjään. Mutta aika mielenkiiselta näyttää :D
Ja olen ollut tänään tosi ilonen, ku lihaksia särkee. Olen näköjään siis oikeasti tehnyt jotain. Hyvä! Mutta nyt taidan jatkaa tätä elokuvaa ja varmaan siirtyä kohta piirtelemään.

Kirppistelemään?

Tänään ollut jotenkin niin turha olo! Aamulla kyllä heräsin suhteellisen ajoissa käymään lenkillä, mutten jaksanut niin pitkää kuin viimeksi ja se oli ensimmäinen asia mikä alkoi turhauttaa. Piti käydä hoitamassa kaupungilla asioita, ja koska minulla ei oikeasti ole niin mitään tekemistä koko päivänä, niin päätin kävellä kaikkialle. Tuntuu että tekee edes jotain.
Kävin sitten samalla ostamassa itselleni vihdoin kasvojenpuhdistusaineen, ku se on ollut ihan loppujamassa jo vaikka kuinka kauan. Tuo Garnierin versio, jossa on naamio ja kuorinta vielä samassa on ihan mahtava. Siitä tuli luottotuotteeni.

Ja tuota palmoliven suihkusaippuaa kerran haistelin kaupassa ja ihastuin. Olen niin kiiwifani, että ei ihmekkään. Joten nyt sitten löysin sen kaupasta samalla kun tuli tarvetta uudelle suihkusaippualle. Tuoksu on ainakin mahtava, en malta odottaa että saan sitä käyttää!

Ja tämän lisäksi minä en ole oikeastaan tehnyt tänään mitään! Alkaa jo särkeä päätä, koska en osaa olla yksin tekemättä mitään. Se turhauttaa! Ja tiedostan vielä, että tällä viikolla on vain kaksi työvuoroa, eikä nekään mitään tuntimäärällä pilattuja. No, olisi minulla kotonakin vaikka mitä tekemistä, kun olen itselleny taas keksinyt miljoona projektia, muttei tietenkään ole mitään energiaa tai intoa tehdä mitään. Sain jopa tiskattua ja katsottua vähän jotain tavaraa jota en usko tarvitsevani ja josta aattelin päästä eroon. Jep niin paljon sain aikaiseksi.
Eilen olin äidin luona, kun se oli tullut venäjältä takaisin kotiin. Kerrattiin sitten hänen ja siskoni kanssa kuulumisia. Onnistuin saamaan siskon hoitamaan kisujani, kun olen pois. Kätevää omistaa kämppä näinkin hyvältä paikalta niin että jos haluu hoitajan, voi majoittaa sen samalla tänne. Ja kun kerroin turhasta tavarasta eroon pääsemis operaatiostani, niin sisko kysyi jos viedään yhdessä tavaraa kirpparille, mikä olisi ihan mahtava idea. En yksin jaksaisi ryhtyä sellaiseen, mutta jonkun muun kanssa kyllä. Joten toivottavasti hän oli tosissaan. Pitäisi siis tosissaan alkaa näitä tavaroita täällä lajitella ja katsoa mitä haluan pitää ja mitä en. Tekee ihan hyvää minulle, kun olen vähän tällainen hamstraajaharakka ja joka kerta olen kokenut terapeuttiseksi hankkiutua tavarasta eroon. Silti sitä tuntuu vain olevan ihan hirveästi!

Mutta tämän taulun haluan ehdottomasti pitää. Se on siis oikeasti palapeli ja tämä on minun ja kultani tekemä palapeli, joka muistuttaa ajasta jolloin oltiin vielä vain hyviä kavereita. Palapeli oli alunperin hänen, mutta antoi sen minulle kehystettynä.

Ja nyt tuli mieleen vähän näyttää millainen yksi seinäni on. Vanhemmat ihmiset sanovat, että on vähän raikea, mutta minä rakastuin siihen ensimmäiseltä näkemiseltäni. Se on sellainen kivan keltaoranssi, johon on siveltimellä tehty kuvioita.

Ne eivät oikeasti erotu ihan noin vahvasti, vaan kuviot ovat enneminkin vaalean keltaisia.

Ja nyt menetän hermojani täysin, koska youtube ei toimi kunnolla. Videot latautuvat normaalia vauhtia ja kaikki näkyy normaalisti, mutta se ei suostu soittamaan näitä minulle. Ja sitten yhtäkkiä musiikki meneekin päälle, kun olen hetken räplännyt volumenappia ja tietenkin juuri sillä hetkellä kun se on kovalla. Naapurit varmasti tykkää!

Mutta tässä tämän päivän biisi, jonka myös keksin tänään ja innostuin täysin:
Mc Solaar - Au Pays De Gandhi

Nyt yritän keksiä vielä jotain järkevää tekemistä ja sitten nukkumaan ja toivotaan ettei huomenna ole yhtä turhauttava päivä.

Tätittäminen ja hermojen menettäminen

Huoooh. Alkaa jo vähän hermot mennä. Ensinnäkin pitäisi löytää joku kiva, hyvästä paikkaa ja tarpeeksi edullinen hotelli manchesterista. Vihaan etsiä hotelleja! En ymmärrä sitten laisinkaan niitä karttakuvia mitä nään, että miten kaukana mikäkin on, ja mistä hotelli kannattaisi varata. Mieluiten lähellä Manchesterin keskustaa, mutta siellä ei myöskään saa selvää, että missä vaihtuu kaupunki ja mitkä on kaupunginosia. Blah! Eli jos joku osaa neuvoa tai tietää valmiiksi jonkun hyvän paikan, niin vihjeitä tänne päin! Nää kuvat ehkä ens viikolla onnistuu auttamaan mua.. toivottavasti.

Ja toinen hyvin ärsyttävä asia, jonka kohtaan päivittäin töissä. Tätittely! Minulla ainakin on kuva tädistä, että se on joku keski-ikäinen nainen, tai sitten ihan että se on lapselle jommankumman vanhemman sisko. Joka tapauksessa tätittely minusta on loukkaava ja vanhentava sana, jota syötetään lapsille ihan liikaa. Joka kerta kun kuulen jonkun asiakkaan suusta "annappa tädille se..." minulla alkaa vilkkua punaista päässä ja melkein tulee savua korvista. Entä jos alkaisian rouvittelemaan heitä siinä? Miksi siis täti sanaa viljellään lasten korviin niin paljon? Eikö pelkkä "tyttö" voisi olla hyvä?
Tosin minua alkoi hymyilyttää, kun hoitopoikani kysyi minulta olenko koulussa ja sanoin olevani töissä. Hän ei meinannut uskoa minua. Kysyin, että miksi hän luuli minun olleen koulussa, kertoivatko vanhemmat sellaista? Ja hän sanoi päätelleensä sen itse, ku ajatteli minun olevan sen verran nuori. "Hon är stor flicka, men inte vuxen" olivat vanhemmat sanoneet hänelle minusta. Ja tämän sitten otin kohteliaisuutena!
Mutta tätittämisestä minulle tulee alla näkyvän kuvan olo.

Mutta tänään onnistuin piristymään hassusta asiasta. Olin väsynyt eilisestä, kun Tuija oli käymässä ja valvoimme aika myöhään ja aamulla piti minun mukaani herätä aikaisin. Puin siis ensimmäiset vaatteet päälleni, en jaksanut käydä kunnolla suihkussa, vaan sutaisin hiukset jollekin nutturalle ja jotain sottasin naamaan, että ehkä kehtaan mennä ulos ja töihin. Eli ei mikään maailman freesein olo. Ja onnistuin saamaan katseita hyvän näköiseltä nuorelta mieheltä. Piristää päivää, vaikka olisikin vain katseita, juurikin sen takia ettei itselläni nyt ollut kovin hehkeä olo.

Ja nyt sitten jatketaan päivää täällä töissä vielä pari tuntia, jonka jälkeen pitää siirtyä vanhempien luo, kun äiti tuli takaisin matkoilta. Jospa sieltä onnistuisi saamaan jotain hyvää ruokaa, kun nälkä alkaa jo vaivaamaan :P

Päivät jatkuu

Jalkoja särkee! Pakaroita, pohkeita, etureisiä, takareisiä ja itseasiassa jopa hartioita, tosin en tiiä miten niihin vaikuttaa toi juokseminen. Mut JEE!! Tuntuu heti et on tehny jotain, ku kaikkialle sattuu.. tosin samalla huomaa kuinka ihmeen huonossa kunnossa mä oikeen oon. No, vielä kun intoa riittää ni päätin sitten tänkin aamun alottaa lenkillä. Tulee paljon virkeempi olo ja päivä alkaa jollain.


Huono puoli tässä on vain se, että lenkin jälkeen mun naama jostain syystä punottuu niin pitkäks aikaa, että pitäis mennä ihmisten ilmoille vasta parin tunnin pääst, mutta nyt piti lähtee työhaastatteluun jo tunnin päästä. Niin, taas vaihteeksi. Työtunnit ja niiden suunnitteleminen sopivat minulle täydellisesti ja itse paikka oli myös kiva, mutta epäilen että työntekijät ovat tylsiä tai eivät ainakaan sellaisia joiden seurassa viihtyisin. Haastattelija oli vanhmepi, tylsänlainen nainen, joka vaikutti pilkunviilaajalta ja kyttääjältä. Hmnh. No mutta toisaalta toissapäivänä kävin haastattelussa, jossa haastattelija oli niin vittuuntunut koko sen ajan, etten oikein tiennyt miten reagoida asiaan.
Tänään pitäisi sitten käydä töissäkin ja koko loppuviikon myös, onneksi! Tuntuu turhalta vain istuskella kotona kaiket päivät. Niin joo, unohdin täysin mainita. Sunnuntai iltana näin kadulla Johanna Tukiaisen. Tai luulin, että se oli vaan joku sen näkönen, mutta sain seuralaisiltani tietää, että itse nainenhan se siinä oli. Ihan järkyttävän näköisenä!! Ja sitten eilen näin Indican Jonsun menossa forumin Glitteriin. Kunnon julkkisbongaus meneillään!

Olen ihan täysin jäänyt koukkuun Skinsiin. Tuijotan sitä ihan taukoamatta. En meinannut eilen päästä nukkumaan, ku piti kattoo sitä. Tosin oon onnistunu nyt saamaan jonku älyttömän vitutusolotilan, en tiiä johtuuko sarjasta vai jostain muusta. Ja sitäkin enemmän vituttaa, kun en oikeesti tiiä mistä tää vitutus johtuu. Mut ehkä mä onnistun mun pikku hoitopoikien kanssa piristymään. Ja olen kaikenlisäksi ihan sekaisin. Mutta se siitä.

Kuvat on Ellen Pagen jostain kuvauksista, mutten nyt taas muista mistä.

Aamulenkki

Päätin aloittaa tänään aamuni lenkillä. Heräsin oikeasti siihen herätyskelloon minkä olin itselleni asettanut. Tosin minun aikainen heräämiseni on 10 aamulla ja ihmettelen kuinka ihmisiä on jo niin pirteän näköisenä paljon liikkeellä. Mutta en mä aikasemminkaan jaksa herätä, jos valvon fb chatissa puoleen yöhön. Mun päivä ei vaan toimi mitenkään, jos nukun liian lyhyet unet. Oon kuin zombi koko päivän.

Mutta niin siihen lenkkiin. En ole käynyt varmaan kahteen ja puoleen kuukauteen muuton, sairastelun ja no.. laiskuuden takia. Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni. Söin nopean pienen jugurtin ennen lähtöä, koska olen huomannut jaksavani paremmin jos olen syönyt ihan jotain pientä vaan. Ipodi mukaan ja lähtöön. Tällä kertaa mua sai motivoida linkin park. En tiiä kuinka hyvin toimi, pitää keksiä ehkä joku lista mitä kuuntelen lenkkieni ajan.

Mutta hermot minulla meni! Kuinka vaikeaa on lähteä lenkille helsingin keskustassa? Todella! Jokapuolella on valoja ja joutuu pysähtelemään. Ja minulla menee into jos joudun pysähtelemään koko ajan. Joten hermot siinä tietenkin meni. Pitää alkaa suunnittelemaan tarkempaa reittiä missä ei valoja ole. Kun ei oikein tekisi mieli myöskään lähteä jollain ratikalla tai bussilla ajelemaan paremman lenkkireitin lähelle.

No kokeillaan sitten huomenna tai ylihuomenna uudestaan. Ja pitää keksiä treeniä selälle ja niskalle tuolla käsipainolla. Tulee kylmemmät ilmat, niin ne alkaa taas reistailemaan, ja sitä en nyt tarvitsisi. Välissä kuvat mun vauvasta aamu-unisena. Maailman suloisin! <3>

Ihanaa flunssailua

Niinkuin näköjään ihan kaikki muutkin koko suomessa, niin tottakai minäkin onnistuin sairastumaan tähän ikuistakin ikävämpään flunssaan. Ja kun vielä niin yritin hoitaa itseäni etten olisi onnistunut sitä tartuntaa saamaan. Nenä on niin tukossa ettei henki kulje, mutta olen onnekkaasti onnistunut vielä suojaamaan kurkkua ja syömään hedelmiä ja vetämään teetää niin paljon, että kurkkukipu ei ole vielä kunnolla iskenyt. Lämpötilani taas vaihtelee koko ajan pienen lämmön ja normilämmön välillä, niin että olo ei varmastikkaan ole mukava. Parina yönä en ole kunnolla saanut unta.Ensimmäisenä yönä kun tulin kipeäksi itseassa en saanut unta vielä 6 aamullakaan, joten pääsin nousta tunniksi ja menin sen jälkeen takaisin sänkyyn ja onnistuinkin nukkumaan jonkun 3 tuntia. Eikä loppupäivänä sitten väsyttänyt, jumitti vain ja oli tosi hassu olo. Olin sen aamuyötunnin aikana onnistunut tekemään internetissä vaikka mitä. Muistin jossain vaiheessa päivällä, että olin hakenut jopa työpaikkoja silloin melkein tiedottomassa tilassa. Mitähän siitäkin oli tullut. No joo.

Tänään käydessäni kaupassa aloin aivastelemaan ja minun lähelläni oleva mummeli innostui, kun huomasi ettei ollut ainoa joka oli flunssankourissa ja alkoi höpötellä minulle kaikkia vaivojansa. Päädyin flunssasta huolimatta kuitenkin tulemaan töihin, kun kuume ei ole vaivannut. Ja tietenkin suostuin tekemään sen normaalia pitemmän päivän töissä. Ei sekään mitään. Äiti päätti tuoda minulle älyttömän kasan vitamiineja ja ravintolisäjuttuja, että paraneminen joskus alkaisi. Ja tietenkin juuri tänään täällä sellossa soittaa joku ihme coverbändi aika järkyttävän kuuloisesti (hyvin pahoillani bändiä kohtaan, ja niitä jotka siitä pitivät). Ainakin tässä olotilassa tuo ei sitten kolahda yhtään. Ja viereisessä liikkeessä korjaillaan, vasaroidaan ja poraillaan jotain, niin että varmasti saan sen rauhan päähäni. Ja huomenna aamusta sitten sama. Ja illasta pitäisi jaksaa vielä juhlia. Huh.
En kuitenkaan välttämättä kovin mielelläni sisällä kotonakaan istuisi tunnista ja päivästä toiseen lääkitsemässä itseäni. Kai tämä flunsa vain kuuluu tähän syksyn alkuun. Pitäisi vaan osata vielä pukeutua siihen kuuluvasti niin kaikki menisi hyvin!

Päätin lukea wikipediasta vähän flunssasta. Ja siellä kerrottiin, että se on joidenkin viruksien aiheuttama tauti, johon ei oikeastaan hoitoa ole, vaan se kuluu itestään ohi. Apuja taudin nopeammin poistumiselle on lepo ja oireiden helpottaminen. Vaikka flunssan sanotaankin olevan vilustumista, niin se ei yleensä johdu kylmyydestä. Se voi olla, että kylmyydessä immuteettikyky on alhaisempi jolloni kehossa olevat viruksen pääsevät vauhtiin, mutta yleensä flunssaan tarttuu ihan muiden ihmisten kautta. Alhainen immuniteettikyky altistaa tietenkin helpommin kaikille taudeille. Sehän kuulostaa hyvältä. Koska mä en nyt taas muista millon mun immuniteettikyky on oikeesti ollu kunnossa sitten lapsuuden jälkeen. Pitäis varmaan asian eteen alkaa tehä jotain.
Mutta teille kaikille, jotka kärsitte flunssasta onnea vain parantumiselle. Appelsiinia ja muita vitamiineja kunnolla, sekä kuumia keittoja. Ja tietenkin älytön määrä teetä ja peittojen alla makoilemista. Niin ehkä se lähtee jossain vaiheessa (mulla yleensä saattaa kestää kuukausiakin). Ja teille, jotka vielä ette ole sairastuneet niin odotelkaa vain kauhuissanne, kyllä se teihinkin vielä iskee :)

Vitutusta

Blaah mikä päivä. Tuntuu et olis koko päivänen feilure. Varmaan hyvä ajoittaa työhaastattelu tälle päivälle.
Aamu itseasiassa alkoi aika hyvin. Sitten piti nähdä kaveri, mutta tällä tuli jotain ongelmia vähän kaiken kanssa, niin ei se sitten onnistunutkaan, joten en saanut tälläkään kertaa laturiani takaisin, enkä siis voi vieläkään käyttää kameraani. Tylsyyteeni päätin alkaa kihartamaan hiuksiani. Niistä tuli täydelliset! Ja tietenkin juuri sille päivälle, kun ulkona on hyvin kosteaa, sataa ja niille ei oikeastaan ole mitään virkaa tänä päivänä muutakuin piristää minua. Miksei ne voi onnistua tällä tavoin aina kun haluan? Ja sitten ne hiukset tosiaan lössähti varmaan minuutissa siitä kun pääsin ulos, vaikka niissä oli kuinka paljon mitäkilie tököttejä.
Kotimatkalla huomasin, että heei, mähän en tosiaan ollu syöny kuin aamulla jonkun rahkan.. Olis ehkä voinu harkita syömistä ennen sitä työhaastattelua, niin silmät ei olis harottanu joka suuntaan missä ruoka tuoksu. Menin sitten kauppaan ettimään itelleni ruokaa. Pyörin kaupassa edes takas varmaan sen viissataa kertaa osaamatta päättä mitä haluan. Ensin otin yhden asian, kunnes tajusin ettei siihen ole mitään mitä haluisin syödä sen kanssa. Sitten otin toisen asian ja päädyin ettei minun teekkään mieli sitä. Ja kun olin varmaan jonku 20 minuuttia siinä heilunu edes takas otin, vitutukseeni, vain ensimmäisen asian mitä käsiini sain ja menin kassalle sitä enempää miettimättä. Näköjään otin lohkoperunoita enkä mitään muuta.
Nälästä johtuva vitutus oli aika paha, ja paheni entisestään kun huomasin että ratikkani meni siitä mun silmien edestä ja seuraava tulisi vasta vartin päästä. Päätin ottaa toisen ratikan ja kävellä pienen matkan kotiin, koska niin pääsisin vain nopeammin. Ratikassa viereeni istui joku vanha mummo, joka vain lässähti viereiselleni paikalle niin että melkein osittain litistyin hänen alleen ja jäi istumaan siihen ihan kiinni minuun, kun taas tähän hänen toisella puolella istuvaan ihmiseen hänellä oli se 20 senttiä ainakin väliä, vaikka penkit olivatkin täysin vierekkäin. Ja tämä tajusi siirtyä sivummalle, vasta kun toisella puolella oleva nainen häipyi ratikasta.
Näiden lisäksi koko matkan sain korjailla paitaani, koska kun laitan takin päälle niin se päättää venähtää niin, että toinen rintani melkein näkyy. Eikä suostu pysymään kunnolla ylhäällä.
Ja nyt kun pääsin tähän koneelle kirjoittelemaan ja ajattelin ensimmäistä kertaa käyttää puhelimeni ja koneeni bluetoothia, niin se ei tietenkään toimi enkä saanut sitä rakeistakaan hiuskuvaa laitettua tänne.
No ehkä tuossa oli tarpeeksi vitutuksen aiheita, vaikkei sinänsä ollut mitään. Lopun päivää ajattelin sitten olla vähän paremmissa tunnelmissa ja syödä kunnolla.

Juhlia takana ja edessä

Mun piti jotain kirjotella, mut sitten täysin unohdin mistä mun piti höpötellä. Mut tylsyyteni kirjotan silti.
Eilen kävin kaverini häissä.. jonka polttareita aikasemmin siis juhlin. Ne oli aika kivat ja rennot häät. Suomenlinnassa oli järjestetty picnis, jonne kaikki sitä ruokaa sitten toivat ja yhteisesti syötiin ja juotiin ja istuskeltiin ja juteltiin. Sää oli vähän mitä oli. Välillä aurinko paisteli pilvien läpi, sitten pilvet taas valloittivat taivaan ja illasta alkoi sitten sataa. Hääpari oli ihanan säteilevä, ja näyttivät tosi onnellisilta, joten onnea heidän avioliitolleen! Välissä kävin kotona, koska eilen oli vähän väsynyt olo, enkä jaksanut juhlia koko päivää putkeen. Mutta illaksi menin taas hetkeksi käymään jatkoilla.
Ja nyt viikon päästä pitäisi olla sitten yhdet läksiäiset :( Ja silloin pitäisi tavata hirveä määrä uusia ihmisiä. Viikolla pitäisi nähdä yksi kaveri ja käydä pari kertaa töissä. Mulla on siis ihan huikeesti suunnitelmia ja ohjelmaa niin kuin näkyy. Ohjelmaa ehtii sitten suunnitella seuraavalle kuulle, nyt viel rentoudutaan ja yritän tän mun jatkuvan väsymyksen saada jotenki korjattua. Aamusin herään liian aikasin (mulle liian aikasin) ja sitten on koko päivä väsy, mutten viitsisi oikein päikkäreitäkään nukkua. Joku syysmasennus nyt jo alkamassa :P

Mutta tuosta aikasemmin mainitsemistani häistä tuli mieleen eräs seikka. Tosiaan tuo kaverini on vähän päälle parikymppinen ja tunsi miehensä alle vuoden ennen kuin avioitui. Olen kuitenkin kuullut yhtä sun toista kommentia näistä häistä. Joidenkin mielestä liian nuorena, joidenkin mielestä liian aikaisin ja jotkut taas rakastavat tätä ideaa. Oma mielipiteeni on, että ne jotka suoraan kritisoivat tätä, eivät ole nähneet paria yhdessä tai ylipäätään ihmistä aikoihin. Kun näin heidät kahdestaan niin ymmärsin miksi he halusivat naimisiin jo nyt. He suorastaan hehkuivat sitä onnea, että saisivat olla lopun elämäänsä kahdestaan. Sitä oli todella ihana katsoa!
Aikaisin tämä ehkä oli. Mutta eipä ole ensimmäinen avioliitto, joka on solmittu nopeasti. Enkä usko että heidän viivyttelemisensä olisi takuu sille, että se toimisi paremmin. Oma mielipiteeni on, etten solmisi avioliittoa noin lyhyen suhteen jälkeen, mutta minä nyt olen ihan eri ihminen ja erilainen. Joillekin se sopii noin.

Sitten taas se, että kaverini olisi liian nuori menemään naimisiin? No nykyaikaan vähän päälle 20 pidetään jo varmaan nuorena, mutta ennen se oli täysin normaalia. Nykyäänkin tiedän hyvin monia juuri tämän ikäisinä naimisiin menneitä ja vieläkin ovat onnellisia. Joten sekään ei ole mikään syy olla menemättä.
Heille se sopi näin ja olen iloinen heidän puolestaan!

Piti pitää tuollainen pieni saarna tuohon väliin ja sitten voisin taas uvota jonnekin nettipelien maailmaan tuhlaamaan lopun työpäivääni. Ja siinähän kuvissa näkyyki mitä suurimmaksi osaksi töissä teen.

Benji hyppy unelmia

Kasa kavereitani lähti tänään porukalla hyppämään benji hyppyä. Ja aihe miksi tästä nyt kirjoitan, on että kuinka älyttömän paljon minua ärsyttää etten ole siellä mukana! En muistanut, että se on tämä viikonloppu, ja olen tietenkin jumissa töissä juuri nyt. Toinen ongelma olisi tosin ollut benjihypyn hinta 85€. Kyllä se on varmasti sen arvoinen, mutta ehkä panostan sen verran sitten kun se ei tunnu niin pahalta hinnalta. Ärsyttävintä on se, että olisin kuitenkin halunnut päästä katsomaan niiden kaikkien kavereideni järkyttyneitä, innostuineita ja hermostuneita ilmeitä. Ja olisin päässyt leikkimään kamerallani oikein kunnolla. Nyt saan sitten ehkä nähdä kuvia joskus, enkä pääse koko intoiluun millään tavalla mukaan, niin päädyin möksäämään töihin.
Innostukseni benji hyppyihin alkoi 3 tai 4 vuotta sitten. Suunnilleen samoihin aikoihin, kun paras kaverini oli Uudessa Seellannissa vaihdossa ja kävi siellä 4 kertaa hyppäämässä benjin. NELJÄ!!! Vuoden sisällä neljä! Olin niin kade ja sitten tietenkin piti luvata, että joskus käyn itsekkin hyppäämässä.

Mutta kyllä se benji hyppy mullekin vielä tulee jossain vaiheessa eteen ja sitä oottelen aika lailla jännittäen ja peläten. Mulla on pienoinen korkeiden paikkojen kammo, varsinkin siinä vaiheessa kun pitää hypätä. Suostun hyppytornista juuri ja juuri hyppäämään 3, enkä sitä ylemmäs mene. Kaverit nauravat, etten tule uskaltamaan hyppäämään, mutta todistan ne vielä joku päivä vääriksi.

Kampaajalla käynti

Kävin tässä yhtenä päivänä vihdoin kampaajalla, kun olin siitä jo pitkään unelmoinut. Ensin en ollut satavarma siitä mitä halusin ja sitten ei vain ollut aikaa. Mutta nyt onnistuin saamaan ne kesähiukset mitkä halusin. Nää on ihan täydelliset inkkarinauhan tai hatun kanssa. Ja muutenki. Kiharat sopii ja ne on hyvin aina. Niin märkänä kuin kuivina. Ja niistä saa tehtyä vaikka mitä. Oon ihan innoissani!



Tosin kampaajalla ollessa ei ollu ihan niin kivaa. Ensinnäkin se kampaaja vähän puski liikaa. Se yritti koko ajan suostutella mua siihen et värjäisin hiukseni. Sanoin et ei nyt ja etten oo viel valinnu minkä väriseks haluun värjätä, ni tää sano et se voi valita. MUN HIUKSET! Ja tiedän, et sillä hetkellä oli ihan kauhee juurikasvu, ja mulla on toinenkin väriongelma, mutta siitä myöhemmin. Ne on silti mun hiukset. Jos sanon ei, niin se on ei. Eikä siitä kuuluis jankuttaa.
Sitte se jatko tätä sillä et mun vanha leikkaus ei sovi kellekkään, ja miks mulle on joskus semmonen tehty. Ja siitä kuinka tää ja tää ja tää väri ei sovi mulle. Tätä kaikkea oli kovin kiva kuunnella siellä. Suoranaisesti sano et kaikki mitä oon viimeaikoina tehny ei sovi mulle. Joistain asioista olin niin eri mieltä, että oikein alko ärsyttää.Ja lopuks se viel päätti vaihtaa mun jakauksen puolta. Tai siis leikkaushan tehtiin jakauksen mukaan. Pyysin et tekis keskijakauksella, sillai se on helpoin muotoilla just sillee ku haluu. Mutta kun ei, kun sille se ei käyny. Huh!


Mä tykkään hiuksista. Se oikeesti sai niistä semmoset kui pyysinki ja halusinki, mut en kyl toiste tälle kampaajalle mene, tuon kaiken jankutuksen jälkeen. Jäi ärsyyntynyt ja turhautunut olo kaikista sen höpötyksistä. Tuossa yllä näkyykin tuo minun hieno värikaari hiuksissani. Järkkyttävää!


Nyt kuitenkin olen onnistunut myöskin värjäämään hiukseni. Tosin en tämän kampaajan luona. Valitsin väriksi vähän punertavamman ruskean, eli mahongin. Niin se vähän tasottaa tuota värivaihtelua. Olen ennen värjännyt tummalla ruskealla, mutta värjäsin niin monesti, ettei sen päälle tartu enää vaaleammat värit. Pieni heijastus punaista saattaa näkyä, mutta muuten pitää lähinnä kasvattaa tuo tumma osa pois. Voisin käydä kampaajalla värjäilemässä raitoja niin, että saisin vähitellen vaaleammat hiukset, mutta se kävisi todella kalliiksi. Ehkä joskus. Mutta nyt tällä tavalla.

Leffaärsyttävyyttä

Tänään tuli käytyä leffassa kaverin kanssa katsomassa twilight saagan kolmas osa. Sinänsä en erityisemmin perusta elokuvista, koska en ole vakuuttunut päänäyttelijöiden näyttelijän taidoista.
Ensimmäisessä leffassa saatiin kaverin kanssa oikein kunnon naurukohtaukset, kun näyttelijät näytti niin hölmöiltä.
Tähän leffaan tosin moni oli onnistunut jo vähän parantamaan näyttelijänlahjojansa, niin ettei tullut koko ajan naureskeltua. Ja muutenkin elokuva oli jo totisempi. Tosin itse elokuvaa katselin eyecandyn takia. Jacobia näyttelevä Taylor Lautner onnistui muuttumaan erittäin houkuttelevaksi herkuksi. Ja osasi kyllä näytellä todella haluttavaa ja häntä kävi kovin sääliksi, kun Bella valitsikin Edwardin. Tosin omasta mielestäni Edward ja Bella sopiikin paremmin yhteen, mutta kummatkin ovat ihan mahdottoman ärsyttäviä ja ihme haahuilijoita. Bellalla aina suu auki ja Edward ei tunnu saavan sanaa suustaan. Hymy on kyllä hurmaava, mutta voi senkin kanssa olla ärsyttävä.

Sen sijaan Bella on ärsyttävyyksien ärsyttävyys. Tai lähinnä se näyttelijä Kristen Stewart. En ole aikaisemminkaan hänestä kovinkaan pitänyt, mutta nyt tulee inhottavuusäklötyksiä hänestä (mä oon niin nero keksimään näitä uusia sanoja ja yhdistelmiä). Kaikissa mainoskuvissa Kristen näyttää siltä kuin haistaisi jotain todella pahaa nenänsä alla. Ja kaikissa kuvissa mitä hänestä on otettu julkisuudessa hän näyttää tosi nokkavalta. Mutta hän ei todellakaan ole niin hyvä näyttelijä, että voisi olla nokkava sen takia. Kuuluisa hän on, mutta lähinnä tuon saagan takia.
Ärsyttää!

Dakota Fanningia on tosi hassu kyllä katsoa, kun hän on kasvanut ja noin erilaisessa roolissa. Vaikkakin edelleen tunnistaa hänen eleitä ja olemusta.

Mutta nyt pitää palata hoitohauvan seuraan, kun se viimeistä yötä täällä nyt on.

Päivän biisinä toimi Pienen merenneidon elokuvan biisit.